Kuluneena viikonloppuna Hesarin pääkirjoitus räjäytti sosiaalisen median keskustelupalstat ja kirjoituksen tuottanut toimittaja sai kuulla kunniansa. Päättömäksi koetut väitteet yhteiskunta- ja taideaineiden ideologiasävytteisyydestä ja tiedeköyhyydestä eivät miellyttäneet lukijakuntaa. Toki alojen tieteen tekijät kavahtavat (ehkä syystäkin) toimittajan lausetta, jossa hän kuvasti humanististen ja taidealojen olevan kaukana ”tieteen ytimestä”. Mutta sen jälkeen kun on kavahtanut ja tuohtunut, voi hengittää syvään ja pohtia, mitä kirjoittaja lauseella oikeastaan tarkoitti. Viime aikojen tapahtumat akatemiassa niin Suomessa kuin ulkomaillakin ovat nimittäin olleet varsin arveluttavia juurikin kyseisillä aloilla.
Näkyvin ideologia joka tällä hetkellä jyrää erityisesti humanistissa – ja taide-aineissa on intersektionaalisuus ja intersektionaalinen feminismi. Annan konkreettisen esimerkin siitä, mitä tämä ideologia tekee objektiiviselle tieteen tekemiselle. Luin hiljattain tekeillä olevaa kirjaani varten tutkimuksia naisten koetusta onnellisuudesta viimeisten vuosien aikana. Naisten onnellisuus on ollut tasa-arvon positiivisesta kehityksestä huolimatta paradoksaalisesti laskussa. Muutamia vuosia takaperin Amerikassa tehtiin laajamittainen kansainvälinen tutkimus naisten onnellisuudesta läpi eri sosioekonomisten ryhmien. Laskutrendi koetussa onnellisuudessa oli selvä. Spekulaatiot syistä liikkuvat kodin- ja työn yhteensovittamisesta, matalasta stressinsietokyvystä, neuroottisuuteen taipuvaisuudesta (joka tutkimusten mukaan on naissukupuolelle ominaisempaa), avioeromäärien kasvuun ja lopulta valinnanvapauksien ja päätösten aiheuttamaan ahdistukseen. Mielenkiintoisena sivutuloksena muuten tutkimuksesta selviää, että Sveitsissä konservatiivisella alueella, jossa vallitsee niin sanotut perinteiset arvot, naiset kokevat onnellisuustasonsa korkeammaksi kuin maan liberaaleimmilla alueilla.
Tämän kyseisen tutkimuksen läpi kahlattuani, siirryin amerikkalaisen tutkijan Candace Foxin artikkeliin, joka käsitteli samaa aihetta. Fox keskittyi artikkelissaan naisasialiikkeen nousun ja naisten tyytymättömyyden korrelaatioon. Hän viittasi artikkelissaan muun muassa klassiseen kuluttajan valintateoriaan, jossa kuluttaja maksimoi valintansa hyödyn nojaten saatavilla olevaan informaatioon. Aktiivisensa feministinä, tutkija näkee, etteivät naiset ole tarpeeksi informoituja yhteiskunnan stereotypioista ja diskriminaatiosta, jotka lopulta asettuvat yhteiskunnassa naisia vastaan. Siten naiset eivät ole kykeneviä tekemään täydelliseen informaatioon perustuvia valintoja ja ovat siksi tyytymättömiä elämäänsä. Tutkijan ratkaisuehdotus nähtyyn ongelmaan on kouluttaa naisia asiasta paremmin. Pohdinnan kliimaksi on siinä, että naiset tulee opettaa ymmärtämään, että heidän tulee saavuttaa aivan kaikki ; Foxia suoraan viitaten: ”they can and must have it all”. Tutkija toteaa että saavuttaakseen optimaalisen onnellisuuden naisten on vallattava johtajapaikat. Tyytymättömyys kun kumpuaa juuri siitä, etteivät naiset ole vielä saavuttaneet kaikkia johtaja-asemia.
Tämän artikkelin luettuani, oli otettava hengähdystauko. Luinko juuri tiedettä vai propagandajulkaisun? Tai ehkä jonkin asteen manifestin? Objektiivisuus ja tieteellisen julkaisun riippumaton pohdinta huusivat poissaolollaan.
Oma tutkijataustani on varsin lyhyt, mutta ymmärrän tieteen tekemisen perusteet. Mitään ei lähdetä tutkimaan ennakko-asenteilla, eikä tuloksia voi analysoida subjektiivisesti. Johtopäätöksiin ei varsinkaan ole akateemisesti vakuuttavaa sujauttaa omia poliittisia tahtotiloja tai tieteellistä näyttöä vailla olevia päätelmiä. Nähdäkseni kaikki nämä kohdat täyttyivät Foxin artikkelissa. Jos akatemian ideologisuus on jo kansainvälinen trendi, lienee ajan kysymys milloin ideologiasävytteisistä artikkeleista tulee Suomessakin valtavirtaa. Tiede ohjaa politiikkaa ja politiikka ohjaa yhteiskuntaa. Mikä tahansa ideologia akatemiaan eksyneenä on huolta herättävä ja sen kaltainen kehitys pysäytettävä. Sen pitäisi olla kollektiivinen tavoite.
Jos vielä kaivellaan muutama vuosi takaperin valtavaa ”hoax” skandaalia joka järisytti sukupuolentutkimuskenttää, Hesarin pääkirjoituksen ydinsanoma alkaa näyttäytyä varsin tärkeänä. Tärkeämpänä (tai huolestuttavampana) näen kuitenkin kirjoituksen saaman vastaanoton. Alan tutkijoiden analyyttisuus puuttuu eikä kriitikille yksinkertaisesti annettu sijaa. Ollaan kaukana totutuista tiedemaailman käytännöistä.
Metsä ei vastaa vaikka sinne huudetaan.
