Minkä edessä nyt polvistumme?

SUSANNA SANTOS

”.. yrityksillä ja jalkapalloseuroilla on nykyilmapiirissä enää niukasti vaihtoehtoja. Jos yritykset ja yhteisöt eivät adaptoi diversiteettipolitiikkaa ja allekirjoita kaikkia siihen liittyviä velvollisuuksia ja muista samalla liputtaa gender-ideologiaa jokaisen vuoden kesäkuussa, negatiivinen medianäkyvyys, yrityksen maineen kärsiminen ja jopa kuluttajaboikotit ovat todennäköisiä – tai ainakin mahdollisia.”

On Pride viikko. Yritysmainosten taustavärit ovat loistaneet sateenkaaren väreissä nyt jo jonkin aikaa ja sähköpostiini on sadellut verkkokauppojen kampanjaposteja otsikolla ”Vapaus”. En kuitenkaan tunne olevani lainkaan vapaa. Vapaa kritisoimaan Pride -liikkeen taustalla vaikuttavaa gender-ideologiaa, tai mitään muutakaan sitä puolustavaa kanssa-aatetta. Puolustan kuitenkin henkeen ja vereen ihmisten tasa-arvoista kohtelua. Mutta samalla peräänkuulutan tasa-arvon tarkoittavan myös jokaisen oikeutta mielipiteeseen ja sen vapaaseen ilmaisuun.

Kukaan historiaa tunteva tuskin kiistää tasa-arvon tärkeyden yhteiskunnan sivistyksen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kukaan historiaa tunteva ihminen toisaalta myöskään kiistää, ettei länsimainen yhteiskunta ole ollut koskaan tasa-arvoisempi kuin nyt. Elämme silti ajassa, jona rasismi ja ihmisoikeuskysymykset ovat polttavampia kuin koskaan. Olemme Euroopassa imeneet runsaasti vaikutteita Amerikan viime aikaisista rotukeskustelusta ja konflikteista, jotka eivät kuitenkaan sellaisenaan istu eurooppalaiseen rotukeskusteluun. Amerikan tapahtumat ovat lisäksi antaneet polttoainetta monelle muullekin ihmioikeuksia kampanjoivalle ideologialle, jotka nyt yhdessä läpileikkaavat kaikkia yhteiskunnallisia ja liiketoiminnallisia alueita; opetus- ja kulttuurialaa, mediaa ja yritysmaailmaa ja myös kuluttajia. Miksi tästä kiihtyneestä tasa-arvokeskustelusta ja yhä enemmän esillä olevasta Pride-liikkeestä pitäisi huolestua? Eikö sen esiin nostaminen ole kaikkien etu?

Ongelma muodostuu kun emme puhu enää yleisellä tasolla jokaisen ihmisen tasa-arvosta. Keskustelua ja poliittista tahtotilaa värittää poliittisesti virittyneet gender-ideologia, intersektionaalinen feminismi ja muut vähemmistöoikeuksia liputtavat aatteet, jotka eivät yksinkertaisesti hyväksy toisinajattelijoita tai aatteidensa haastajia. Mutta kuten kaikissa ideologisissa aatteissa, myös näistä aatteista löytyy kritisoitavaa – ja niitä ketkä haluavat saattaa kritiikin päivänvaloon. Sitä päivänvaloa vain pyritään estämään kaikin mahdollisin keinoin. Näiden edellä mainittujen ideologioiden alati kasvava kannattajaryhmä on jo aikaa sitten aloittanut kansainväliset ristiretket, joiden missio päättyy vasta kun kaikki allekirjoittavat heidän sanomansa. Sosiaalinen media on nykypäivän ristin levityskeino, joka tavoittaa yhden kylän sijaan kerralla miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. Vaikka aktiivisin kannattajakunta on kenties vielä marginaalista, se on hyvin määrätietoinen ja myös aggressiviinen. Sosiaalinen media muun muassa on mahdollistanut ideologian suosion kasvun ja juurruttanut sen tiukasti erityisesti nuoriin aikuisiin.

Nurinkurista myös on, että näihin niin kutsuttuihin tasa-arvoaatteisiin uskovat eivät näe ihmisiä yksilöinä, itse ajattelevina yhdenvertaisina maailmankansalaisina vaan ryhmänedustajina ja uhreina. Ryhmän edustajan arvo taas riippuu sen taloudellisesta ja sosiaalisesta suhteesta muihin. Korkea status, vaalea ihonväri ja miessukupuoli ovat arvokartan pohjalla, kun taas seksuaalivähemmistöedustaja, ja maahanmuuttajanainen nousevat arvokartan huipulle. Status on kuin kohtalo, joka määrittää uhripisteiden määrän. Mitä vähemmän pisteitä, sen vähemmän sananvaltaa dialogissa, jolle harvoin edes annetaan tilaa. Tällaista niin sanottua etuoikeuskehää käytetään nykyään laajasti sen lähtömaassa Kanadassa kouluttamaan yrityksiä ja yhteisöjä tasa-arvoasioissa. Jokin aika sitten se esiteltiin myös Suomen luetuimmassa päivälehdessä.

Konkreettisesti ideologinen painostus on näkynyt erityisesti kuluneen kansainvälisen Pride-kuukauden aikana. Muun muassa Euroopan mestaruuden jalkapallokisoissa kenttälaitojen yritysmainokset loistavat sateenkaaren väreissä ja jalkapallojoukkueiden pelaajat polvistuvat osoittaakseen tukensa Black Lives Matter -liikkeelle ja nostamalla nyrkin pystyyn. Jotkut omasta tahdostaan, jotkut eivät. Moni asiaan perehtymätön kisakatsoja kuittaa asian nopeasti ajattelemalla, että niin yritykset kuin seuratkin ovat kai hyvällä asialla. Totuus on kuitenkin se, että yrityksillä ja jalkapalloseuroilla on nykyilmapiirissä enää niukasti vaihtoehtoja. Jos yritykset ja yhteisöt eivät adaptoi diversiteettipolitiikkaa ja allekirjoita kaikkia siihen liittyviä velvollisuuksia ja muista samalla liputtaa gender-ideologiaa jokaisen vuoden kesäkuussa, negatiivinen medianäkyvyys, yrityksen maineen kärsiminen ja jopa kuluttajaboikotit ovat todennäköisiä – tai ainakin mahdollisia. Ei siis monellekaan yrittäjälle riskin arvoista. Olemmekin – niin yritykset kuin kansalaiset – jatkuvasti yhä syvemmällä mielipidevaikuttamisen, cancel-kulttuurin, valtion ohjailun ja sosiaalisen painostuksen kuilussa.

Suosittu vasta-argumentti esittämälleni huolelle on usein se, että miksi tämä (ideologia) pelottaa? Tämän kysymyksen esitti myös Suomen sisäministeri julistaessaan samaan hengenvetoon hallituksen tasa-arvo ohjelman kantavan ajatuksen oleva intersektionaalinen feminismi. Mikä tahansa ideologia joka alkaa juurruttaa lonkeroitaan yhteiskunnan eri toimijoijin harjoittaen samalla sensuuria ja sosiaalista paheksuntaa, on lähtökohtaisesti pelottava. Se on pelottava koska se uhkaa juuri sitä vapautta, jonka eteen länsimainen, tasa-arvoinen sivilisaatiomme on tehnyt töitä jo vuosisatoja.

Vielä kattavamman vastauksen sisäministerin kysymykseen voisi lisäksi antaa Pohjois-Koreasta karannut Yeonmi Park, joka kirjoitti vuonna 2015 maineeseen nousseen omaelämänkerrallisen kirjan In Order to Live. Henkeäsalpaavan traaginen tarina Pohjois-Korean loikkarista päättyy onnellisesti vapaaseen Amerikkaan. Tarina saa kirjan julkaisun jälkeen kuitenkin yllättävän käänteen (entisessä) huippuyliopistossa, missä Park kertoo huomanneensa nopeasti, että ajattelun taidon sijaan opiskelijoita opetetaan välttämään puheessaan tiettyjä persoonapronomineja, kieltämään miesopiskelijatoveriaan avaamasta ovea (koska se osoittaa miesylivaltaa), ja missä jokaiseen oppiaineeseen on sisällytetty poliittisen korrektiuden elementtejä, genderideologista ja intersektionaalista valistusta. Park näkee omien sanojensa mukaan vaarallisia merkkejä kaikesta siitä, mistä aikoinaan pakeni vapaaseen maailmaan. Tarina tuo takaisin tähän päivään ja kuluneeseen kuukauteen, jona Pride ja BLM-liike ovat olleet näkyvästi esillä. Ne ovat jakaneet vahvasti mielipiteitä, mutta ovat lopulta sallineet vain yhden.

Vapaus on katoavaista – jos emme pidä siitä tiukasti kiinni.

 

Lähteet

https://ccdi.ca/media/1588/toolkit-2-exploring-my-power-and-privilege.pdf

https://www.hs.fi/nyt/art-2000006554708.html

https://thepostmillennial.com/north-korean-escapee-recalls-harrowing-journey-to-get-to-america-how-colombia-university-taught-her-to-censor-herself-all-over-again

Author: Susanna Santos

Susanna Santos on kuluttajaekonomi, kirjoittaja ja Calibre.fi sivuston perustaja

Vastaa