Sosiaalinen media; julkisen väittelyn areena vai tribalismin uusi maaperä?

SUSANNA SANTOS

Sosiaalinen media ei ehkä ole konkreettista maailmaamme, mutta on hyväksyttävä, että se luo jo raamit todellisuudelle jossa elämme.

Sosiaalisesta mediasta on tullut viimeisen kymmenen vuoden sisällä julkisen keskustelun ja väittelyn areena. Siitäkin huolimatta, että sen aktiivinen käyttäjäkunta on vain murto-osa kaikista kansalaisista, niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Mutta se pieni murto-osa hallitsee yhteiskunnallista dialogia, mediasisältöä ja poliittista tahtotilaa.

Sosiaalisesta mediasta on huomaamattamme muodostunut modernin ajan Forum Romanum. Se on kasvoton kohtaamispaikka, joissa vaihdetaan ajatuksia, ja keskustellaan yhteiskunnasta. Erona vain on se, että Forum Romanum ei ole kaikenlaiselle ajattelulle avoin. Sieltä voidaan heittää ulos ja sisäänpääsy kieltää.

Sosiaalinen media on toisaalta myös modernin ajan Colosseum, jossa toisinajattelijat ja virheellisen somepäivityksen luikauttaneet tuomitaan ja nöyryytetään julkisesti. Pahoinpitely ei ole fyysistä, vaan henkistä. Selänkääntämiset eivät ole fyysisiä vaan viraalisia (ja siten ikuisia) ja julkilausumat eivät ole pitkälle pohdittuja lausuntoja, vaan rajalliseen sanamäärään koodattuja tviittejä.

Sosiaaliseen mediaan liittyvä yksi huolenaihe on väärän informaation jakaminen, joka voi tarkoittaa esimerkiksi ilmastonmuutosdenialismia, rokotevastaisuutta tai vaikkapa äänestysvilppiä. Väärän tiedonjaon huolta kuitenkin harvemmin osoitetaan sukupuolen moninaisuudesta tai naisen eurosta, jotka tieteellisiä julkaisuja tai statistiikkaa vilkaisemalla on varsin helppo kumota.

Väärän tiedonjaon pelätään myös ruokkivan ääriliikkeiden toimintaa – ja syystä toki. Tämä huoli tuntuu kuitenkin kohdistuvan lähinnä niihin ryhmiin, jotka ovat poliittisen kentän oikealla laidalla. Väärän tiedon jako nähdäänkin julkisessa keskustelussa harvoin äärivasemmiston paheena, vaikka se kukoistaa siellä siinä missä laidan toisessakin ääripäässä.

Toinen huolenaihe on poliittisten toimijoiden tai muiden julkisuuden henkilöiden mielipiteitä jakavat sisältöpäivitykset, jotka herättävät närkästystä milloin missäkin ryhmässä. Kuinka suurta huolta millekin sisällölle osoitetaan, on taas määritelty sosiaalisen median portinvartijoiden toimesta; eli käytännössä Twitterin, Facebookin ja Instagramin johtoportaassa. Kuten Pariisin yliopiston tutkija Romain Badouard on todennut; julkinen debatointi ja eriävien mielipiteiden esittämisen mahdollisuus on demokratian sydän ja ydin. Onkin siis pohdinnan arvoista miten ns. ”big tech” tulevaisuudessa tulee haastamaan tätä sivistyneen yhteiskunnan kantavaa elementtiä.

Suurimmaksi huolenaiheeksi tulisikin nousta juuri nämä sosiaalisen median holhoamiskäytännöt. ”Väärinajattelijoiden” vaientaminen ja kyseenalaisten mielipiteiden poistaminen yhä löyhemmin perustein on omiaan ruokkimaan ryhmien välisiä jännitteitä – ja tribalismia. ”Joka taistelee hirviöitä vastaan, katsokoon, ettei hän itse muutu siinä hirviöksi.” lausui Friedrich Nietzche aikoinaan. Kun vaientamiskäytännöt, syyllistävät sormet ja sosiaalisten median tilien sulut ottavat uusia kierroksia, yhteiskunnan polarisaation siemeniä on jo kylvetty – ja hirviön luomistarina kaiketi alkanut.

Sosiaalinen media ei ehkä ole konkreettista maailmaamme, mutta on hyväksyttävä, että se luo jo raamit todellisuudelle jossa elämme. Kun verkkokeskustelu ja mielipiteet eivät ole tasapuolisesti esillä, ne eivät ole esillä enää myöskään fyysisissä tilaisuuksissa, tapahtumissa tai keskustelufoorumeissa. Väärien mielipiteiden jakamisen pelko siirtyy (tai on jo siirtynyt) verkosta kasvokkaisiin keskustelutilanteisiin, joissa sanomisia pitää varoa.

Algoritmien luomat kuplat, meemit ja hashtag-kampanjat muovaamat ajattelumallejamme salakavalalla tavalla. Lopulta ne konkretisoituivat illalliskeskustelujen pinnallisuudessa, kun yritämme parhain tavoin väistää konflikteja ja epämukavia ristiriitatilanteita. Huomaamattamme se aktiivinen marginaaliryhmä, joka tviittailee ja somettaa, vaikuttaa jo jokapäiväiseen elämäämme – niin sosiaalisesti kuin poliittisestikin.

Uusi Suomi blogialusta poisti hiljattain erään blogistin kirjoituksen alustaltaan, sillä siinä kritisoitiin rikollisten maahanmuuttajien toimintaa ja peräänkuulutettiin yhteisten toimintatapojen noudattamisen tärkeyttä. Kirjoitus ei ollut tulkintani mukaan rasistinen; se toivotti Suomeen tervetulleeksi kaikki maahanmuuttajat, jotka ovat valmiita yhteisiin pelisääntöihin ja rakentamaan yhdessä tasa-arvoista Suomea. Käytännössä kannatettiin Amerikan mallia, jossa kansalaisuutta hakeva tekee niin kutsutun kansalaisuusvalan. Tekstissä nostettiin kuitenkin tapetille se seikka, että Oulussa sattunut väkivaltainen poliisivälikohtaus oli maahanmuuttajaryhmän aikaansaama. Ihmisryhmän osoittaminen tässä tapauksessa oli julkaisualustan ylläpidolle liikaa ja blogistin teksti poistettiin alustalta viipymättä.

Rasistisia kirjoituksia itsenäiset blogialustat ja muut yksityiset toimijat saavat tietenkin niin halutessaan poistaa, ja lienee paras niin. Kuitenkin ongelmia esille nostavia ja samalla ratkaisua hakevia kirjoituksia on vaikea perustella kielletyksi. Kyseisen kirjoittajan vaientaminen siinä missä vaikkapa Päivi Räsäsen vaientaminen kääntyy lopulta itseään vastaan ja kasvattaa vain samanmielisten katkeruuden tunnetta. Hirviöitä vastaan taistelu synnyttää uusia hirviöitä.

Sosiaalinen media ei edelleenkään edusta massoja, mutta se on aikaa sitten alkanut edustaa poliittista tahtotilaa ja yhteiskunnan moraalin vartijaa. Moderni Forum Romanumimme ei ole avoin kaikenlaisille keskustelijoille eikä sen ovet aukene heille, jotka haastavat vallalla olevia ajatuksia ja aatteita. Jos joku poikkisanoja päästelevä sinne kuitenkin pääsee livahtamaan, Colosseumin ovet ovat varmasti auki.

Susanna Santos

Calibren päätoimittaja

Author: Susanna Santos

Susanna Santos on kuluttajaekonomi, kirjoittaja ja Calibre.fi sivuston perustaja