SUSANNA SANTOS
Kun olin lapsi, paras ystäväni oli poika, leikin autoilla ja lempivärini oli sininen. Kun sain joululahjaksi vaaleanpunaisen hiustenkuivaajan, siitä tuli leikkipyssy. Nimipäivälahjaksi toivoin kauko-ohjattavaa Ferraria, jonka isoäitini minulle onnekseni osti. En muista koskaan leluostastolla ollessani kokeneeni hämmennystä tyttöjen ja poikien leluista. Menin siihen hyllyyn, jossa kiinnostavimmat lelut mielestäni olivat. Hammasharjaa valitessani ruokakaupasta, en muista myöskään häirintyneeni siitä, että toisella hyllyllä olivat siniset ja toisella vaaleanpunaiset harjat. En ajatellut toisten olevan tytöille ja toisten pojille. Valitsin vain värin, josta pidin.
Kaliforniassa säädettiin vastikään tammikuussa 2024 voimaan astuva laki sukupuolineutraalista vähittäiskappojen tuotevalikoimasta koskien lasten tavaroita ja leluja. Jokaisen kaupan tulee sakon uhalla noudattaa lakia, joka siis velvoittaa kauppiaan tarjoamaan sukupuolineutraaleja tuotteita lapsille ja sijoittelemaan tyttöjen ja poikien tuotteet sekaisin. Näin nukkea hakevan pojan ei tarvitse mennä tyttöjen osastolle ja taas autoa hakevan tytön ei tarvitse siirtyä poikien osastolle. Lakiehdotuksen alulle pannut Evan Low oli inspiroitunut aloitteesta sen jälkeen kun oli kuullut erään työntekijänsä tyttären ihmetelleen miksi hänen tuli etsiä haluamaan lelua poikien osastolta. Inspiraatio oli mitä ilmeisemmin siis hyvinkin yksittäinen tarina, ei laaja tieteellinen tutkimus.
Kun poliittisia päätöksiä ja valtion työntekijöiden tuhansia työtunteja kustannetaan irrallisten kokemusten varjolla, ideologisten aatteiden ajamana, eivätkä ne pohjaa tieteelliseen näyttöön, voidaan todeta, että päätökset eivät ole kaikkia palvelevia. Ne voivat toki olla hyväntahtoisia, maailmaa syleileviä toivomuksia, mutta demokraattiset lakimuutokset eivät toimi siten. Kehittynyt valtio ei toimi siten. Tai ei pitäisi toimia siten.
Kalifornian lakiesityksen perusteena on myös vedottu stereotyyppisiin lasten leluihin, joilla voi olla lapsen kehitykselle haitallisia seurauksia. Mitään tieteellistä näyttöä ei tämän väittämän tueksi kuitenkaan esitetty. Huolta on esitetty samassa yhteydessä myös siitä, että monet esimerkiksi rakennuslelut kehittävät hahmotuksellista kykyä, kun taas nuket ja nukketalot kehittävät sosiaalisia taitoja ja empatiakykyä. Lähtökohtaisesti se on totta, mutta yhtä totta on myös se, että tutkimusten mukaan keskimäärin tytöt ovat kiinnostuneet leikeistä joissa keskiössä on ihminen ja pojat ovat keskimäärin kiinnostuneet leikeistä joissa leikitään asioilla kuten autot ja rakennuspalikat. Se lienee yksi merkittävä syy, miksi STEM-aloilla on enemmän miehiä ja miksi hoitoaloilla enemmän naisia. Erityisesti tämä ero nousee esiin maissa, jotka ovat tasa-arvokehityksen huippua, kuten Suomessa. Maissa siis, joissa vapaus valita on mahdollista sukupuolittunut ammatinvalinta korostuu. Tähän ilmiöön ei nähdäkseni leluosastoiden hyllyjen sekoitus auta. Halusimmepa tai emme, länsimainen valinnanvapaus kuitenkin edelleen määrittää niin lelu- kuin työmarkkinatkin.
Tutkimuksien lisäksi ilmiötä tukee myös oma empiirinen havaintoni suhteellisen laajasta sosiaalisesta piiristäni, jossa nämä sukupuolistereotypiat lelupreferensseistä toteutuvat lähes poikkeuksetta. Myös omien lasteni kohdalla, joille olen aina antanut vapauden valita.
Tarkoittaako tämä kaikki siis sitä, että koska suurin osa lapsista leikkii sukupuolelleen tyypilliseen tapaan, se olisi ainoa oikea tapa? Ei tietenkään. Tarkoittaako se, että se marginaaliryhmä, joka ei leiki sukupuolelleen tyypilliseen tapaan, määrää vähittäiskauppoja koskevia lakeja ja toimintatapoja? Ei tietenkään.
Jos Kalifornian lakimuutoksen taustalla on aluksi vaikuttanut yksi pikkutyttö, voisi vastaääneksi nostaa yhtä lailla erään toisen pikkutytön äänen. Minä nimittäin olin se pikkutyttö joka käveli poikien leluosastolle hakemaan auton 90-luvulla. Minä tiesin, että suurin osa tytöistä ei niin tehnyt. En kuitenkaan osannut asiasta loukkaantua tai sen enempää asiaa analysoida – olinhan lapsi. Lapset ovat lopulta toimissaan melko mutkattomia. Toki jos vanhemmat tekevät asiasta numeron, se on toinen asia. Silti jos olisin kuullut, että valtion verovaroja tultaisiin käyttämään sitä varten, ettei minun tarvitse kulkea kahden leluosaston välillä, olisin ollut sitä vastaan. Lama-ajan lapsena, jos silloinen lapsenmieleni vain olisi ymmärtänyt, olisin keksinyt varoille monta muuta hyödyllistä käyttötapaa.
Jos yhteiskunnallinen huoli on taas siinä, että poikien “lelun ostaminen” olisi ruokkinut koulukiusaamista, se ei olisi tapahtunut lasten leluosastolla eikä liioin ruokakaupassa. Leluthan ovat kotona. Sen sijaan jos vanhempani olisivat kieltäytyneet ostamasta minulle toivomiani leluja tai kieltäneet poikamaiset leikkini, se olisi ollut kenties suurempi ongelma lapsen maailmassa. Näin ei onneksi omalla kohdallani ollut. Vanhempien käytökseen ja suhtautumiseen vapaassa yhteiskunnassa ei kuitenkaan ole juurikaan mahdollisuuksia (ellei kyseessä ole vakavat sosiaaliset ongelmat kuten kotiväkivalta tai päihdekäytös). Kaikillahan on lopulta mielipiteen, kasvatuksen ja arvomaailman vapaus, johon nähdäkseni vain totalitaristinen valtio voisi puuttua.
Viimein kun analysoidaan Kaliforniassa läpi mennyttä lakialoitetta, on pidettävä mielessä, että Amerikka on monessa asiassa suunnannäyttäjä. Ennenkaikkea se on sosiaalisten oikeustaisteluiden suunnannäyttäjä. Jos Suomi aikoo kulkea perässä, on se veronmaksajien, demokratian sekä näyttöön perustuvan tutkimuksen ja politiikan yhteyden kannalta äärimmäisen huolestuttava skenaario. Tässä taloudellisessa tilanteessa, jossa nyt olemme sekä niissä valtavissa muissa sosiaalisissa ongelmissa, joiden kanssa painimme, toivon että osaamme priorisoida yhteiskunnallisia haasteitamme paremmin kuin rapakon takaiset ystävämme. Toivon myös että polittiset päätökset jatkossakin perustuvat tieteelliseen, riippumattomaan tutkimukseen. Sen rinnalla voimme sitten yksilötasolla antaa jokaisen lapsen olla oma itsensä ja kannustaa häntä niihin leikkeihin, jotka hän omaehtoisesti valitsee. Se ei maksa (veronmaksajille) mitään.
Susanna Santos
Calibren päätoimittaja
